Kuinka tässä näin kävi?Missä se kaunis ja hoikka tyttö on?Minne se iloinen ja huumorintajuinen energiapommi on kadonnut?Mikä häntä nykyään vaivaa?Miksei hän käy koulussa tai töissä?Onpa hän lihonnut ja muuttunut tylsäksi.Hiljaiseksi ja syrjiintyneeksi.En ole nähnyt häntä aikoihin.Taasko se on lukitautunut kotiin?Kaipaan häntä,miksei hän voi tulla takaisin?
Mistä kaikki alkoi?Sitä mä en tiedä.Yhtenä päivänä mä vaan tajusin että tää mun ahmiminen ei ole normaalia.Se määrä ruokaa mitä saan kurkustani alas kun kohtaus iskee..en edes haluu ajatella.Toisena päivänä vaakaan astuessani tajusin että nää melkeen 30 ylimäärästä kiloa jotka on ilmaantunu 3 vuoden sisällä ei oo enää mitään "turvotusta" niinkun tuppasin itelleni sanomaan aina kun vaaka näytti pari kiloa enemmän.Hupsista vaan ne pari kiloa olikin jo pari kymmentä kiloa.Rupesin lukemaan artikkeleita ja blogeja laihduttamisesta,terveellisistä elämäntavoista.Tein just niinkun neuvottiin mutta aina se tapahtu:RETKAHDIN AHMIMAAN.Miksei laihduttaminen onnistunu?Painoa vaan tuli lisää ja lisää vaikka mä ns."laihdutin".Ihmekkös tuo kun sitä vähän väliä ahmii päivittäin yli 5000kcal.Ei siinä liikunnatkaan kauheesti auta.
Kerran telkkarista tuli dogumentti BED syömishäiriöstä ja mä tunnistin itseni niistä "tuntomerkeistä".Silloin mua alko hitusen pelottamaan.Menin nettiin ja aloin lukea lisää ja lisää tietoa tästä kyseisestä sairaudesta.Huomasin että se oli kuin olisin lukenut itseäni.Kaikki kohdat,asiat ja jutut täsmäsivät.AHMIMISHÄIRIÖ.Se mulla tosiaan on.
En ottanut tätä aluksi oikeestaan edes kovinkaan vakavasti.Olin sitä mieltä että jos mä haluun päästä tästä eroon niin mä pääsen,mutta ei mulla vielä mitään hätää ole..homma on ihan hanskassa,ajattelin.Sama pätee muutama vuosi takaperin kun vähän väliä huomasin että paino oli noussut "ei mulla vielä mitään hätää ole,homma on ihan hanskassa".Niin se on aika kulunut,olen 30kg painavempi ja sairastan vakavaa BED:iä,parantumisesta ei ole tietoakaan,laihtumisesta ei ole tietoakaan.
Mikä tässä koko hommassa on sitten hirveintä?Ei tuollasta kysymystä voi edes kysyä.Homma ei ole sama kun kysyis "Mikä tässä ateriassa sitten maistuu hirveimmältä?" ja vastaus kuuluisi "punajuuri".BED ei ole ihan niin yksinkertainen juttu.Se on suuri sairaus josta seuraa suuria ongelmia.Henkisiä ja fyysisiä.Sisäisiä ja ulkoisia.Voin kuitenkin sen verran sanoa että mukavaa ei ole kun sairastut ja sen takia muutut kokonaan eri ihmiseksi,sellaiseksi joka et todellakaan haluaisi olla,mutta sun täytyy,koska vanhana sinuna pysyminen on yksinkertaisesti vaan mahdotonta.Kaikki jotka sairastavat BED:iä tietävät varmasti mistä puhun.
Toivon että joku päivä mä saan itsetuntoni ja oikean luonteeni takaisin.Toivon että joku päivä mä saan vanhan oikean vartaloni takaisin.Toivon että joku päivä mä voin katsoa peiliä ja pitää näkemästäni.Toivon että joku päivä mä voin olla tyytyväinen itseeni.Toivon että joku päivä mä en ajattele ruokaa ollenkaan.Toivon että joku päivä mä voin sanoa "päihitin BED:in".Toivon että joku päivä mä voin olla kavereideni seurassa ja tuntea itseni yhtä arvokkaaksi kun mitä nekin on.Toivon että joku päivä mä vielä parannun tästä ja pääsen ulos noidankehästä jossa mä oon ollut ihan liian kauan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti